torstai 15. helmikuuta 2018

Kasviscurry (vegaani)

Koko alkanut viikko on mennyt saman kaavan mukaan. Aamuyöstä herään ihan järjettömään päänsärkyyn. En voi liikuttaa päätä senttiäkään ilman, että hirvittävä kipu iskee. Sairaalassa ollessani migreeninestolääkitystäni rukattiin, mutta se ei tunnu auttavan yhtään. Ärsyttää. Joo ja tiedän, että olisi syytä mennä päivystykseen tuolla kivulla, mutta kun sitä ei vaan halua liikahtaa milliäkään. Onneksi minulla on pian taas aika neurologille. Neurosarkoidoosi on pahentanut migreenini ihan uusille sfääreille. Onneksi nukkuminen tasoittaa oloa sen verran, että iltapäivällä pystyy syömään jotain ja nousemaan ylös.

Tällaisina päivinä en pysty tekemään mitään. En sitten yhtään mitään järkevää. Keittiö olisi valoineen ja äänineen painajainen. Siksi teen parempina päivinä ruokaa pakastimeen. Yksi omista suosikeistani pakastettavaksi on erilaiset curryt. Ohjeen curry on yksi lemppareistani. Olen opetellut tekemään curryja alkujaan Jamie Oliverin ohjeista ja nyt niistä on muokkautunut omia versioitani milloin milläkin raaka-aineella. Peruslähtökohta on kuitenkin usein sama. Siitä syystä ohje saattaa tuntua tutulta. En ole viitsinyt muuttaa liikaa tuttua hyväksi havaittua ohjetta.


Kasviscurry

3 rkl ruokaöljyä makusi mukaan, kunhan sopii paistamiseen
1-2 sipulia silppuna
1 tl tummia sinapinsiemeniä
0,5 tl sarviapilan siemeniä
1 tl inkivääriä murskana
0,5 tl korianteria
0,5 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 tl paprikajauhetta
1 tl kurkumaa
1 valkosipulinkynsi silppuna/murskana
10-15 kuivattua curryn lehteä
chiliä ja suolaa maun mukaan
1 prk tomaattimurskaa tai 4 tomaattia kuutioita
1 prk kookosmaitoa
1-4 dl kasvislientä
1 myskikurpitsa
1 prk kikherneitä
1 dl pakastettuja, esipaistettuja sieniä tai 1 l tuoreita (käytin seosta, jossa oli sikurirouskuja ja kehnäsientä)

Kuori ja paloittele myskikurpitsa. Poista siitä sisällä oleva "rihmasto" siemenineen. Siemenet voi kuivata ja käyttää esimerkiksi leivonnassa. Kuori ja silppua sipuli. Paista sienet, jos käytät tuoreita. Älä lisää pannulle rasvaa, haihduta sienistä vaan ylimääräinen neste. 

Laita iso paistinpannu korkeilla reunoilla (tai isohko kattila) keskikuumalle lämmölle liedelle. Kaada pannulle öljy. Lisää sinapin- ja sarviapilansiemenet. Paista n. 1-2 minuuttia. Lisää sipulisilppu, inkivääri, jeera, korianteri, chili, paprika, jeera, kurkuma, valkosipuli ja murskatut curryn lehdet (puristele kuivattuja curryn lehtiä sormissasi lisätessäsi ne pannulle). Paista sekoitellen kunnes sipulit ovat kuultavia ja ottaneet vähän väriä. Lisää myskikurpitsa, tomaattimurska ja kookosmaito. Lisää tarvittaessa kasvislientä niin paljon, että kurpitsanpalat peittyvät. Lisää joukkoon sienet. Anna kiehua miedohkolla lämmöllä niin kauan, että kurpitsat ovat melkein pehmenneitä. Lisää joukkoon huuhdellut ja valutetut kikherneet. Keitä niin kauan, että kurpitsanpalat ovat kypsiä. Tarkista vielä maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Tarjoile riisin ja naanleivän kera. Säilyy jääkaapissa pari päivää, pakastimessa noin kolme kuukautta. 

Pst. Jos et ole kookoksen ystävä, voit laittaa sen tilalle keittämisen loppuvaiheessa pari desiä turkkilaista jogurttia. Käytä kasvislientä hieman enemmän.


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...