maanantai 23. maaliskuuta 2015

Helppo sitruunainen rahkakakku

Blogissa on ollut rauhallisempaa meininkiä jo tovi. Neiti väsytti meidän aivan totaalisesti tässä jokin aika sitten ja sitä väsymystä ei saatu kahdestaan paikattua. Viime viikonloppu oli ihana. Neiti oli isoäitien hoivissa (lue hemmoteltavana). Mies ja minä pakkasimme laukut ja kävimme risteilyllä. Vaikka emme pitkää reissua tehneet, olo on silti virkistynyt. Melkein otin kameran ruokakuvia varten, mutta sitten tajusin, että ehei, nyt lomaillaan ihan täysin ja pidetään aivot narikassa. Miniristeilyn saldo oli 12 tuntia unta, yksi luettu kirja, hyvää ruokaa sekä seuraa ja vähäsen tuliaisia. Meidän hytti oli niin rauhallisessa paikassa, että epäilen Siljan virkailijan huomanneen pariskunnan mustat silmänaluset ja väsymyksen.

Ruokakin oli reissussa hyvää joka ravintolassa jälkiruokia myöten. Sain muutaman ideankin, joita yritän toteuttaa jossain välissä. Nyt aloitan jo varmaan kuukaudelta kertyneiden leivontaideoiden purkamisen ja toteuttamisen. Ensimmäisenä uuniin pääsi pääsiäiseen sopiva, hyvin helppotekoinen juustokakku. Mitään ei vatkata tai edes murskata. Kakun pohjaan käytetään täytekeksejä sellaisenaan.

Pohjasta tulee hauska, koska keksit eivät ihan kokonaan täytä vuokaa.

Sitruunainen rahkakakku

9-15 sitruunaista täytekeksiä vuoan koosta ja muodosta riippuen, gluteenitonta tarvittaessa
1 dl maitoa
1 dl lemoncurdia, jos haluaa
--
1 prk sitruunarahkaa
1 prk (200 g) maustamatonta tuorejuustoa (tai toinen purkki rahkaa)
1 prk creme fraichea (150 g)
1 dl vispikermaa
0,5-1 dl sokeria, maun mukaan
3 kananmunaa
sitruunanmehua ja -kuoriraastetta maun mukaan

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Leivinpaperoi kakkuvuoka. (Itse käytin 24 cm x 24 cm vuokaa) Kaada maito syvälle lautaselle. Kääntele keksit nopeasti maidossa ja asettele vuoan pohjalle.

Lusikoi curd-nokareita keksien päälle. Laita rahka, juusto, creme fraiche, kerma, sokeri, munat ja sitruunanmehu sekä kuoriraaste kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi sitruunaa tai sokeria. Kaada keksien päälle.


Paista uunin keskitasolla 30 minuuttia. Sammuta sitten uuni ja anna juustokakun jäähtyä puoli tuntia uunissa. Raota luukkua vartin jälkeen. Ota sitten pois ja kun kakku on sopivasti jäähtynyt, laita jääkaappiin.

Kun kakku on jääkaappikylmä, koristele se halutessasi kermavaahtolla ja vaikka sitruunamarmeladeilla tai sokerimassakukkasilla. Pidin linjan helppona alusta asti, joten valitsin tällä kertaa valmiit koristeet. Marmeladisitruunaviipaleet löytyivät leivontahyllystä.

Jos pitää rapeasta, mutta hankalammin leikattavasta pohjasta, ei kannata kostuttaa keksejä. 

Chililän terveisiä

Kotiin tullessa oli ihana huomata parissa päivässä tapahtunut kasvu. Näytti siltä, että joka ikinen taimi oli kasvanut sentin tai kaksi.
Habanero Brown Larget vauhdissa. Pirteän näköisiä heppuja!

Habanero Lemon on taas kumarrellut auringolle, nyt kameralle.

Cherry Bomb on ottanut kasvussa etumatkaa 
Prairie Fireen nähden. 


 Scotch Bonnetit viihtyvät todella hyvin, ainakin toistaiseksi.

Jaajaa, sitä täytyy taas kääntää laatikot toiseen suuntaan. Aurinko kiehtoo kaikenlaista lisävalaistusta enemmän. Kelvineitä on kiitettävästi, samoin ammattilaisten käyttämä kasvivalo, mutta kaiketi pitäisi olla vielä enemmän tehoja. Mutta toivottavasti tälläkin pärjää. 

Nyt vielä herkuttelemaan tällä kakulla, joka onnistuu hyvin vähällä vaivalla ja tiskillä.


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...