tiistai 13. tammikuuta 2015

Kookospiiras rommikastikkeella ja inkiväärijuomaa

Jamaikalaisen illan toisen osan postauksessa pääosassa on aivan ihana jälkiruoka. Kuoreton kookospiiras ja rommikastike. Kumpikin on ihan ok pelkästään, mutta yhdessä, voi ihanuus kuinka hyvää! Kastike imeytyy piiraaseen ja maustaa sen karamellisella rommin maulla. En yhtään ihmettele, että tämä resepti on niin pidetty. Piiras kannattaa suurinpiirtein uittaa kastikkeessa, herkullista!

Kookospiirakka Bonefish grillin tapaan

2 dl maitoa
2 dl kuohu- tai vispikermaa
6 kananmunaa
0,5-1 dl sokeria, maun mukaan
1 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljauutetta
4,5 dl kookoshiutaleita

Mittaa kaikki muut ainekset kulhoon, paitsi kookoshiutaleet. Vatkaa seosta pari minuuttia. Lisää joukkoon kookoshiutaleet ja kaada voideltuun vuokaan. Paista 175 asteessa 35-45 minuuttia tai kunnes se on kauniin kullankeltainen. Ota pois uunista ja anna jäähtyä hetki.

Tuosta näkyy kypsän piiraan väri. Varjoista johtuen reunat näyttävät tummemmilta kuin ovat. Tämä on tätä Suomen ihanaa talvea, kun on niin pimeää. Tosin kuvakin on otettu siinä iltakymmenen aikoihin. 

Rommikastike

200 g voita
200 g fariinisokeria
2 dl tummaa rommia

Mittaa kattilaan voi ja fariinisokeri. Kuumenna keskikovalla lämmöllä sekoitellen niin kauan, että sokeri sulaa. Lisää joukkoon rommi (kuohahtaa ja tulee melkoiset huurut) ja keitä vielä yksi minuutti. Kastike on valmista.

Leikkaa pala piirakkaa, valele päälle kastiketta ja laita vielä kermavaahtoa viereen tarjolle. Piiras on parasta hieman lämpimänä. Kastike erottuu kylmässä, mutta kun sen kuumentaa, sen saa taas kuntoon.

Inkiväärijuoma (Jamaikalainen inkivääriolut)

300 g tuoretta inkivääriä
1,2 l kuumaa vettä
1-2 kokonaista neilikkaa
0,2 tl ruokasoodaa (tosi vähän!)
1 limen mehu
1-2 dl sokeria, makusi mukaan

Kuori inkiväärit ja laita ne tilavaan purkkiin. Kaada päälle vesi. Lisää joukkoon neilikka ja ruokasooda. (Tässä pitäisi käyttää viinikiveä, mutta sitä ei saa Suomesta. Korvataan se ruokasoodalla.) Sekoita vähäsen ja laita kansi päälle. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, nosta sitten jääkaappiin. Anna maustua yön yli. Ota sitten jääkaapista. Siivilöi käyttäen suodatinkangasta (sideharso, suodatinpussipaperi). Lisää joukkoon limen mehu ja sokeri. Sekoita kunnes sokeri liukenee. Laita takaisin purkkiin ja nosta jääkaappiin viilentymään. Tarjoile jääpalojen kera. Rommia voi lisätä, jos haluaa.

Inkiväärijuoman maku oli yllättävän pehmeä voimakkaasta inkivääristä huolimatta. Niin hyvää, että nyt on jääkaapissa tulossa toinen satsi. (Ohje: Cook like a jamaican/Fay)

Koko ateria pääruokineen kannattaa valmistaa näin:

  • Laita edellisenä iltana kana marinoitumaan.
  • Valmista edellisenä iltana inkiväärijuoma siihen vaiheeseen, että inkivääri, neilikka, vesi ja sooda ovat jääkaapissa. Voit tehdä juoman jo vaikka pari päivää ennen, jos haluat. Maku saattaa voimistua hieman, mutta laimenna vedellä tarvittaessa.
  • Valmista piiras ja kastike saman päivän aamuna. Lämmitä ennen tarjoilua. Halutessasi voit jättää valmistamisen siihen, että kun kana tulee uunista, teet piiraan nopsasti ja paistat sen ruokailun aikana. Kastike syntyy myös nopeasti. 
  • Tee coleslaw jääkaappiin 2-3 tuntia ennen ruokailua.
  • Laita kana uuniin tuntia ennen ruokailua ja valmista leivät kanan paistamisen aikana.



Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...