sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Karpalo-valkosuklaakakku

En ole ehtinyt edes kirjoittamaan blogiin, vaikka materiaalia olisi valmiina. Olen ollut niin siivousvimman ja koristeluinnon vallassa. Mikä ihme moneen menee ennen joulua? Sitä pitää kaapitkin siivota ja järjestää. Eikä kukaan edes kurki kaappeihin jouluna. Eilen innostuin järjestelemään kirjahyllyä. Taas kerran lupasin itselleni, että opettelen käyttämään kirjastoa tehokkaammin. Tänään suunnittelen tekeväni karkkeja, ans kattoo, antaako siivousinto peräksi. Mutta kerrotaanpa kakusta vähän lisää.

Karpalo sopii ihanasti valkosuklaan kaveriksi. Tässä kakussa on hyvä tasapaino kirpeän karpalon ja makean valkosuklaan välillä. Mousse on hyvin ilmavaa ja pehmeää. Se pysyy juuri ja juuri kasassa leikkaamisen ajan. Liivatetta ei ole käytetty liikaa. Kakku vaikuttaa monimutkaiselta, mutta on kuitenkin hieman leiponeelle helpohko. Kakun pystyy helposti muuntamaan gluteenittomaksi. Ohje tähän postauksen loppupuolella. 

Tämä herkku oli hyvin pidetty Neidin synttäreillä. Kuljetustappioita kakku kärsi hieman, se oli vähäsen siistimpi ennen 250 kilometrin matkaa. Siihen nähden olen hyvin tyytyväinen kakun ulkonäköön. 

Karpalososetta ja pâte à bombe -pohjaa tulee vähän ekstraa, mutta ne säilyvät viikonkin jääkaapissa. Niitä voi käyttää mousseissa ja jäädykkeissä. 

Karpalosose

250 g karpaloita
2,5 dl vettä
2,5 dl sokeria

Mittaa ainekset kattilaan. Kiehauta ja vähennä lämpöä, anna seoksen hiljakselleen kiehua niin kauan, että nestettä on vielä vähäsen jäljellä. Soseuta varovasti sauvasekoittimella. Jäähdytä.

Pohja 

4 isoa kananmunaa
125 g sokeria
125 g erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl voisulaa (ei liian kuumaa)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 24 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Sekoita yhteen jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaaleaksi vaahdoksi. Kun valutat vatkaimesta vaahtoa, pitää valutuskuvion jäädä hetkeksi näkyviin. Nostele varoen taikinaan jauhot ja voisula. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 20-35 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. (En muistanut kirjoittaa paistoaikaa ylös ja unohdin sen.) Jäähdytä. Leikkaa ennen kasaamista 2-3 osaan.

Pâte à bombe

225 g sokeria
55 g glukoosisiirappia
110 g vettä
85 g keltuaisia

Mittaa sokeri, siirappi ja vesi kattilaan. Kiehauta kunnes seoksen lämpötila on 115 astetta. Vatkaa samaan aikaan keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Kun sokeriseos on saavuttanut lämpötilansa, kaada se ohuena norona keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista niin kauan, että seos on jäähtynyt. Prosessia voi nopeuttaa kietomalla kylmällä vedellä kastellun pyyheen kulhon ympärille. (Helpointa ja ennen kaikkea turvallisinta valmistus on yleiskoneella.)

Karpalovaahto

60 g pâte à bombe
2-2,5 liivatelehteä + tilkka kiehuvaa vettä
100 g karpalososetta
2,5 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljauutetta 

Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minuuttia. Vatkaa kerma, sokeri ja vanilja vaahdoksi. Vatkaa pâte à bombe ja karpaloseos hyvin sekaisin. Purista liivatteista liotusvesi pois. Liota liivatteet pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Vatkaa karpaloseoksen joukkoon ohuena norona koko ajan vatkaten. Vatkaa lopuksi kermavaahto joukkoon. Anna pienen hetken hyytyä jääkaapissa. Ei liian kauaa, että pystyt vielä kaatamaan moussen kakkupohjan päälle. 

Jos karpalososeesi on kovin löysää, käytä 2,5 liivatelehteä. 

Valkosuklaavaahto

1,5 dl vispikermaa
75 g valkosuklaata
1 liivatelehti + tilkka kiehuvaa vettä

Liota liivate kylmässä vedessä. Sulata valkosuklaa joko vesihauteessa tai mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää siihen vatkaten valkosuklaa. Lopuksi liivate kiehuvaan vesitilkkaan liotettuna. Kaada liivate joukkoon ohuena norona koko ajan vatkaten. 

Kostutus ja kasaus

1 dl vettä
1 rkl Cointreau-likööriä

Sekoita yhteen. Käytä kostutukseen. Tarkoitus ei ole käyttää koko määrää, vaan kostutus on kevyt.

Leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan. Siisteimmän lopputuloksen saa, kun pistää jokaisen moussekerroksen väliin yhden pohjalevyn. Pese irtopohjavuoan rengasosa. Aseta se tarjoilulautaselle.

Alimmaiseksi pohjalevy irtopohjavuoan sisään, kostuta pullasudilla kevyesti. Kaada päälle kerros karpalomoussea (vähän reilu puolet). Asettele karpalon puolikkaita koristeeksi halutessasi. Laita seuraava kakkupohjalevy päälle. Sitten kostutus taas. Painele kevyesti ja tasaisesti. Sitten valkosuklaamousse. Kakkupohjalevy, kostutus ja loput karpalovaahdosta. Laita jääkaappiin yön yli hyytymään. Pidä pieni hetki kuumaa pyyhettä vuoanreunojen ympärillä. Irroita tarvittaessa veitsellä auttaen. Koristele karpaloilla ja halutessasi valkosuklaakuvioilla. 

Itse leikkasin ajatuksissani kakkupohjan vain kahteen osaan. Kolmeen osaan leikattuna tulos olisi ollut siistimpi. Seuraavalla kerralla muistan varmasti tämän. 

Huom! Kakusta saa gluteenittoman käyttämällä perunajauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta kakkupohjassa. Glukoosisiirappi käy Dansukkerin mukaan keliaakikolle. Kysy keliaakikolta itseltään asian varmistukseksi.

Muistakaa nautiskella jouluvalmisteluista! Nyt on se hetki joulusta, mistä nautin eniten. Kaikki koristelut, siivoukset, kokkailut ja leipomiset, ihanaa joulunalusaikaa!






Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...