keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Irish coffee suklaakakku a.k.a Kope-kakku

Kuulin tarinan, jossa kerrottiin jonkun muusikon kakusta. Valmis torttupohja, joka kostutettiin reilulla kädellä halvimmalla viskillä ja koristeltiin valmiilla kermavaahdolla. Tätä herkkua oli sitten pitänyt kokeilla ja taru kertoo, että lopulta urheiden herkuttelijoiden jälkeen jopa harakat kiersivät kakun kaukaa. Tämän legendan kuultuani minun oli ihan pakko yrittää tehdä viskikakku. Siis sellainen, johon menee paljon viskiä, enemmän kuin pari ruokalusikallista kostutusliemeen. Irlantilaisesta kaffeesta nauttivat suklaan ystävät rakastavat tätä kakkua, jossa on kaikkea sopivasti - viskiä, kahvia, suklaata ja hmmm, vielä vähän lisää viskiä. 
Pohja 
150 g voita
150 g tummaa suklaata
1 tl vaniljauutetta
0,25 dl Jameson viskiä
---
150 g vehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
200 g fariinisokeria
---
2 isoa tai 3 keskikokoista kananmunaa
150 g creme fraichea

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Voitele ja jauhota 20 cm halkaisijaltaan oleva vuoka.

Sulata kattilassa miedolla lämmöllä voi ja suklaa. Sekoita joukkoon viski ja vanilja. Sekoita kulhossa jauhot, sooda, leivinjauhe ja fariinisokeri. Lisää joukkoon hieman jäähtynyt voisuklaaseos. Lisää myös munat sekä creme fraiche. Sekoita nopeasti taikinaksi. Kaada vuokaan ja paista uunin alatasolla 60-75 min tai kunnes kakku on kypsä. Anna jäähtyä vuoassa rauhassa.


Viskisiirappi kostutukseen

100 g sokeria
50 g vettä
1-1,5 dl viskiä (Jameson)

Kiehauta sokeria ja vettä niin kauan, että seos vähän paksunee ja alkaa olemaan hieman siirappista. Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon viski. Anna jäähtyä.

Kahvitäyte

3 liivatelehteä
2 kananmunan keltuaista
0,5 dl sokeria, enemmänkin jos olet makean perään
0,5 dl hyvin vahvaa, kuumaa kahvia
2 dl vispikermaa löysänä vaahtona

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi kuumuutta kestävässä kulhossa vesihauteessa.  Vatkaa joukkoon kahvi ohuena norona ja vatkaa vielä hetki. Lisää joukkoon kiehuvaan vesitilkkaan liotetut liivatelehdet. Nostele lopuksi joukkoon kermavaahto. Anna hyytyä ihan pikkuisen ennen kakun täyttämistä.

Kuorrutus

125 g rouhittua tummaa suklaata
125 g kuohukermaa
25 g glukoosisiirappia/hunajaa
1 rkl voita

pari lirausta viskiä (Jameson)

Rouhi suklaa kulhoon. Kiehauta kattilassa kerma, siirappi sekä voi. Kaada seos suklaarouheen päälle. Sekoita tasaiseksi ja lisää vielä viski. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä puolisen tuntia, sitten jääkaapissa toinen mokoma. Seoksen pitäisi olla hieman kastiketta vahvempaa, mutta kuitenkin helposti päälle kaadettavaa ja levitettävää.


Kasaaminen

Pese irtopohja vuoka ja aseta se tarjoilulautaselle. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Aseta ensimmäinen pohja irtopohjavuoan sisälle. Kostuta pohja hyvin reilulla kädellä. Laita päälle puolet kahvitäytteestä. Nosta päälle keskimmäinen pohjan pala. Kostuta taas reilusti ja levitä loput kahvitäytteestä päälle. Laita viimeinen pohjan pala vuokaan ja kostuta. Anna kakun vetäytyä muutama tunti ennen kuorrutusta.


Irroita kakku varovasti vuoasta. Harjaa pois muruset ja kuorruta ensin kertaalleen osalla kuorrutetta. Anna kakun olla kylmässä noin puoli tuntia ja kuorruta sitten toiseen kertaan. Näin saat paljon tasaisemman kuorrutuksen. Anna olla jääkaapissa vielä pari tuntia. Tarjoile kermavaahdon ja hyvän kahvin tai hyvän "irlantilaisen kahvin" kera. 

Tämä kakku on syytä varata vain aikuisvieraille. Viskiä kiehauttamalla alkoholia saa jonkin verran haihdutettua.


Kiitos legendan kertojalle! Tällaisista tarinoista voi syntyä oikeitakin herkkuja.

Onnellista ja ihanaa uutta vuotta 2015!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Pikkuherkkuja homejuustoista

Olen ihan varma siitä, että muidenkin jääkaapeissa on tällä hetkellä jouluksi ostettuja tai lahjaksi saatuja homejuustoja vielä jäljellä, emme voi olla ainoita. Meilläkin niitä varattiin yli tarpeen. Niinpä teinkin niistä erilaisia helppotekoisia ja nopeita ruokia, jotka sopivat vaikkapa uuden vuoden juhliin. Sen huomasin, että kauniita kuvattavia nämä palat eivät ole. Pahoittelen vähemmän herkullisia kuvia, onneksi sentään maku on kohdillaan.

Sinihomejuusto-päärynäsalaatti

1 pss/prk salaattia
1 iso päärynä
75-100 g tai maun mukaan sinihomejuustoa
saksanpähkinöitä
---
3 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl balsamiviinietikkaa, maun mukaan
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 rkl hyvää hunajaa

Sekoita kulhossa kastikkeen ainekset. Tarkista maku. Paloittele joukkoon kuorittu päärynä. Valele päärynän palat kastikkeella. Pese ja kuivaa salaatti. Revi salaatti päärynöiden joukkoon. Sekoita ilmavasti käsillä. Asettele kauniisti ja ripottele päälle homejuusto ja pähkinät.

Juu, kyllä, tässä ei ole saksanpähkinöitä. Ne olivat loppu. Salaatissa on pekaanipähkinöitä, toimivat ihan ok. Suosittelen silti saksanpähkinöitä, mutta voit korvata muillakin, jos käy kuten minulla.

Yksittäiset annokset voi rakentaa vaikka martinilasiin.

Näyttävä alkupala homejuustojen ystäville.


Pekoniset sinihomejuustotaatelit

1 pkt tuoreita taateleita
1-2 pkt pekonia
1 pkt Auraa tms.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Poista taateleista kivet ja laita pala homejuustoa keskelle. Kiedo pekoniin. Tiukasti vetäen 1/3 pekoniviipaleesta riittää yhteen taateliin, enempi on tietenkin parempi, jos on pekonin ystävä. Aseta leivinpaperoidulle pellille saumapuoli alaspäin. Täytä ja kääri loput taatelit samoin. Paista noin 30-40 minuuttia tai kunnes pekoni on kauniin kullanruskeaa ja rapeaa. Tarjoile lämpiminä.

Tässä epätarkassa kuvassa näkyy jokainen vaihe. Pekonia kannattaa laittaa enemmän, jos on sen ystävä.

Tämä herkku on sopiva keliaakikollekin! Samoin kuin salaatti.

Voitaikinaan kääritty brie

Mmmmmm...

1 briekiekko
isohko voitaikinalevy
viikunahilloa tai jotain muuta lempihilloasi

Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Laita leivinpaperi pellille. Ota voitaikina ajoissa sulamaan. Kaulitse se sulamisen jälkeen sellaisen kokoiseksi, että brie mahtuu mukavasti sisälle. Nosta levy pellille. Aseta brie toiselle taikinapuolikkaalle. Annostele päälle viikunahilloa. Voitele munalla sisäpuolelta reunat ja ummista hyvin huolellisesti. Paista 20-25 minuuttia tai kunnes voitaikina on kypsää. (Munaton versio syntyy, kun voitelee ummistettaessa vedellä ja jättää pinnan voitelun vallan pois.)

Valuvaa brietä, viikunahilloa ja voitaikinaa, say no more. Tämä ruoka pitää ehdottomasti tarjoilla lämpimänä jälkiruokana. Herkullista, niin herkullista. (Okei, tunnustan. Hei, olen Minna ja olen koukussa brie-juustoon ja viikunahilloon pahemman kerran. Ihan liian hyvää. Vaakani itkee tammikuussa.)



Tortillakuppi

Joululoma blogin kanssa on pidetty ja tänään viimeinkin maltoin kaivaa kameran ruokakuvien vuoksi. Jouluna tietenkin tuli kuvailtua, mutta ei ruokia. Se on joskus ihan hauskaa vaihtelua, nimittäin hypätä lämpimän ruoan ääreen tai lohkaista pala kakkua ilman, että miettii miten sen saa kauniisti ja hellästi siirrettyä lautaselle. Tosin tänään oli kyllä kiva taas kokkailla ja kuvata. Ehkäpä se pieni auringonpilkahdus ja luonnon tavaton kauneus saivat aikaiseksi lisätsemppiä.

Jostain syystä erilaiset chiliversiot ovat päätyneet meillä uuden vuoden menuun. Tällä kertaa kokeilin jo ajoissa, että miten onnistuu tortillakupin valmistaminen. Se olikin helppoa! Kuppi on sitten mukava täyttää erilaisilla salaateilla, lihalla/kanalla/tofulla, salsoilla, papuhöystöllä ja vaikka millä. Kaiken lisäksi kuppi on näyttävä tarjoiluastia.
Tortillakuppi

tortilla
vettä
sopiva uunin kestävä kulho
öljyä

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Voitele kulhot öljyllä ulkopuolelta. Liota tortilloita kylmässä vedessä vajaa 10 sekuntia. Muotoile kulhon ympärille.

Paista uunissa 5-8 minuuttia tai kunnes ovat hieman kuivahtaneet ja paistuneet kauniin kullanvärisiksi. Anna jäähtyä kulhojen päällä. Irroita sitten varovasti. Irroita vaikka ensin varoen veitsellä reunat.

Täytä sitten haluamasi mukaan. Laitoin ensin papuhöystöä. (3 dl papuja käsiteltynä pakkauksen ohjeen mukaan, 1 punasipuli, 1 punainen paprika, habanero brown largea maun mukaan, kuten myös suolaa ja pippuria maun mukaan. Pieni tilkka limen mehua sekä balsamiviinietikkaa sekä vähäsen grillikastiketta. Paista öljyssä ensin sipulia, sitten mukaan paprika, habanero. Parin minuutin paisto, sitten mukaan pavut sekä mausteet. Miedonna lämpöä ja hauduta viitisen minuuttia. Ei niin autenttista, mutta nopeaa ja hyvää. Sekin sallitaan joskus.)

Sitten päälle salaattia.

Sitten haluamaasi proteiinia ja creme fraichea, salsaa tms. Laita kerroksia sen verran kuin haluat. Päälle voi ripotella vielä juustoa. Meillä oli jalapenolla maustettua cheddaria. Proteiinina meille tein naudan ulkofileestä meksikolaisittain (tai jotain sinne suuntaan) maustetut pihvit. Hieroin pintaan mausteseoksen, jossa oli korianteria, jeeraa, chipotlea, suolaa, pippuria ja paprikaa. Kannattaa käyttää omia mielimausteitaan.) 
Herkullista, helppoa ja muuntelukykyistä ruokaa. Tästä on helppo muokata omaan ruokavalioon sopiva annos. Maitoallergikko voi jättää maitotuotteet kokonaan pois. Kananmunaa harvemmin on tortilloissa, tarkista silti tuoteseloste varmuuden vuoksi. 






tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulupullan merkeissä hyvän joulun toivotukset!

Jouluaatto lähestyy koko ajan. Kiire painaa päälle ja kodeissa viimeistellään siivousta ja koristeluja sekä kokkaillaan täyttää vauhtia. Kirjoitan tätä yöllä ja nautin tästä tunnelmasta. Joulukuusi valaisee kauniisti, Neiti tuhisee ja talossa tuoksuu hyvältä. On puhdasta, koristeltua ja ruoat hyvällä mallilla. Joulu saa tulla. Joulu tuleekin etuajassa Jauhottoman keittiöön, toivottelen teille jo nyt hyvää joulua! Meillä lomaillaan nyt vähän aikaa kaikesta ruokakuvailusta ja reseptien suunnittelusta sekä internetin ihmeellisestä maailmasta. 


Nämä pullat syntyivät, kun mieleni teki stollenia. En vaan jaksanut alkaa tekemään idolini Jan Hedhin ohjeella, joten oikaisin vähäsen ja taioin jouluisen maun pullataikinaan. Pst. Käytä maidottomaan ja munattomaan versioon tätä linkin taikinaa. 

Taikina:

2,5 dl maitoa kädenlämpöisenä
2 kananmunaa
90 g sulatettua margariinia tai voita
10,5-11 dl erikoisvehnäjauhoja (AnniHelena -tyyppinen)
1 tl suolaa
1 dl sokeria (reilu dl)
3 tl kuivahiivaa

1 pkt appelsiininkuoripaloja
1 pkt kakkutäytettä tai muita kuivattuja hedelmiä saman verran
2 dl kuivattuja karpaloita

Täyte:


200 g hyvää mantelimassaa

Kuorrute:

2-3 rkl huoneenlämpöistä voita tai margariinia

2-3 dl tomusokeria
1 tl vaniljauutetta
vettä sen verran, että saat sopivan kuorrutteen

Mittaa kaikki taikinan ainekset joko leipäkoneen tai yleiskoneen kulhoon hedelmiä lukuunottamatta. Anna koneen vaivata taikinaa 10 minuuttia. Jos vaivaat käsin, vaivaa noin 15 minuuttia. Peitä taikinakulho leivinliinalla ja anna taikinan nousta rauhassa parin tunnin ajan.

Kun taikina on noussut, painele siitä ilma pois ja vaivaa joukkoon hedelmät ja karpalot. Kaulitse taikina isoksi levyksi. Levitä päälle mantelimassa paloina.


Kääri levy rullaksi. Leikkaa rulla 16-18 viipaleeseen. Laita viipaleet pystyyn pellille. Jätä niihin hieman väliä. Voit paistaa ne myös pulla- tms. vuoissa. Anna pullien nousta leivinliinan alla 45 min ennen paistamista. Paista 200 asteessa kunnes pullat ovat kauniin kullankeltaisia ja kypsiä. 


Sekoita yhteen kuorrutteen aineet ja pursota jäähtyneiden pullien päälle. Anna kuorrutteen kovettua.



Tässä vielä yksi tekemistä kukka-asetelmista:
Maalasin suihkutettavalla koristemaalilla mehitähden ja heti maalauksen jälkeen ripottelin kimalletta. Kanelitankojen ympärille sitaisin paria nauhaa. Lisäksi ruukussa on muratti, rusettiruusuke sekä laillista jäkälää (saa poimia vain maanomistajan luvalla). 


 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Hyvää ja herkullista joulua!



maanantai 22. joulukuuta 2014

Koko pellillinen brownieita vadelmakuorrutuksella

Ihanaa, etten sanoisi. Tänään oli kuusiepisodi kaksi. Pääsin kasaamaan toisen kuusen. Opin arvostamaan jo omaa vanhaa kuusta, kun avasin Mummin kuusilaatikon. Sieltä paljastui pelkkä ranka ja hirvittävä määrä oksia, jotka piti asetella kuuseen yksi kerrallaan. Jippii. Enkä tarkoita sitä siinä jipiin normaalissa riemumerkityksessä.

Toinen ihana asia oli joulukuusen valot. Vannon ja vakuutan, että kokeilin niiden toimivuuden ennen kuin aloin sovittamaan niitä kuuseen. Kun valot olivat paikoillaan ja laitoin johdon takaisin seinään, niin yllätys. Eihän ne kynttilät palaneet enää lainkaan. Varalamput kehiin ja puoli tuntia lisää aikaa. Tulos oli ihan olematon. Neiti polki jalkaa, kun ei päässyt koristelemaan kuusta ja minä kokosin hermojani. Ah ihanaa, ei muuta kuin uudestaan kaupoille. Lopputulos on vielä näkemättä, urakka jatkuu huomenna.


Joskus pitää tehdä iso annos ja paljon tarjottavaa. Brownie-ohjeet ovat aika pieniä. Tässä tuleekin kerralla satsi, joka täyttää 40 cm x 50 cm pellin. Siitä riittää jo tuliaisia tai tarjottavaa melkoisen isolle sakille. Päälle voi tehdä tavallisen suklaakuorrutuksen tai maustaa esimerkiksi vadelmalla, kuten meillä tehtiin.

Iso brownie

6 isoa kananmunaa
150 g kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljauutetta
340 g voita tai margariinia
670 g sokeria
265 g erikoisvehnäjauhoja
350 g suklaarouhetta maun mukaan

Laita uuni lämpenemään Laita kulhoon munat, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljauute. Sekoita tasaiseksi. Mittaa kattilaan rasva ja sokeri. Lämmitä kattilaa liedellä miedolla lämmöllä niin kauan, että rasva sulaa ja seos lämpenee pikkuisen kädenlämpöä lämpöisemmäksi. (Seos ei saa kiehua tai brownieihin tulee kiiltävä pinta ja kova pinta. Sokeri liukenee silloin liikaa rasvaan, josta johtuu ko. ilmiö.)

Sekoita rasvasokeriseos kaakaotaikinaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon jauhot ja suklaarouhe. Sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille. Paista uunissa 175 asteessa noin 27-30 minuuttia. Älä paista liian kauaa, ettei brownie kuivu.

Vadelmakuorrute

puolikas vaniljatanko
2 dl vispikermaa
250 g tummaa suklaata
50 g maitosuklaata
0,5 dl paseerattua vadelmasosetta

Valmista ensin vadelmasose. Kiehauta vadelmat kattilassa hillosokerin kera. (200 g vadelmaa, 100 g hillosokeria) Voit myös käyttää valmista vadelmahilloa. Painele se siivilän läpi, jotta saat siemenet pois.

Mittaa kattilaan kerma ja lisää joukkoon vaniljatangon puolikkaan siemenet sekä tanko. Kiehauta. Ota tanko pois ja lisää joukkoon suklaa rouhittuna. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vadelmasose ja sekoita tasaiseksi.

Kun suklaakuorrute on vähän tasaantunut, kaada ja levitä se brownien päälle. Koristele esimerkiksi murskatuilla pakastekuivatuilla vadelmilla. (Omani löysin Punnitse ja säästä -liikkeestä.)

Ohje pohjautuu löyhästi Pj Hamelin ohjeeseen. 

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Hedelmäkakkunokareet

Meidän hedelmäkakkumme katosi salaperäisesti johonkin. Mietiskelin aikani, että mitä nyt tarjoilen jouluisen hedelmäkakun tilalla joulunajan kaffepöydässä. Hedelmäkakku ei ehdi enää maustua ja eikä nyt oikeastaan kahta hedelmäkakkua meidän taloudessa tarvita. Ratkaisuksi keksin hedelmäkakkucookiet. Näin tällaisia joskus surffaillessani ja nyt päätin kokeilla näitä muistini varassa. Varsin kivoja tapauksia etten sanoisi. Ihan hedelmäkakun makuisia, mutta ulkonäkö on kuin parhaallakin karkkipallerolla. Saattaa olla, että ensi vuonna teen pelkästään näitä. Herkullisia uusia tuttavuuksia.


Hedelmäkakkunokareet
n. 30-40 kpl

60 g voita tai maidotonta margariinia huoneenlämpöisenä
50 g fariinisokeria
60 g sokeria
0,25  tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 kananmunaa
0,25 dl rommia
0,4 dl appelsiinimehua
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
1 appelsiinin raastettu kuori, vain keltainen kuoriosa
100 g jauhoja
600 g kuivattuja hedelmiä ja marjoja*
50 g pähkinärouhetta

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Vatkaa rasva, sokerit, leivinjauhe ja suola sekaisin. Lisää joukkoon kananmuna ja vatkaa se hyvin joukkoon. Lisää sitten rommi ja mehu. Taikina voi mennä hassunnäköiseksi, mutta ei väliä. Se tasoittuu kyllä. Sekoita mausteet jauhojen joukkoon ja lisää jauhot sekä hedelmät ja pähkinät taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Taikina on aika paksua, joten sekoittaminen on raskasta puuhaa.

Tee noin pari senttiä halkaisijaltaan olevia palleroita pellille. Taikina on tarttuvaa, voit nostella lusikalla nokareita tai kostuteilla käsillä pyöritellä palleroita. Ihan mahdottoman paljoa ei tarvitse jättää leviämisvaraa, pari senttiä riittää. Paista 160 asteessa noin 20 minuuttia. Kakkupallerot ovat alta kauniin vaaleanruskeita ja päältä vähän kiiltäviä vielä. Anna jäähtyä rauhassa.

Säilytys huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasioissa. Säilyvät pari viikkoa.

Taikina on niin kostea, että sitä voisi hyvin kokeilla tehdä gluteenittomana. Korvaa vehnäjauhot samalla määrällä gluteenitonta jauhoseosta.

*Meillä on hedelmäseoksessa rusinoita, sultanarusinoita, papaijaa, omenaa, karpaloita, appelsiininkuoripaloja, viikunoita ja pähkinöinä mantelia.

Meidän huushollissa oli melkoinen leivontapäivä eilen. Tein näitä cookieita, sitten ison satsin vadelmabrownieita, viikunakeksejä, joulupullia ja viskikakun pohjan. Ennen joulua on tulossa vielä ohjeet pellilliseen vadelmabrownieita sekä joulupullaan. Sitten onkin pienen joulutauon aika. 

Alun perin suunnittelin valmistavani kaikki meidän jouluherkut jo pienimuotoisena etukäteen ihan testatakseni ja laittaakseni ne blogiin. Mutta hah, enhän minä ehtinyt. Ajatus oli kaunis, mutta toteutus olematon. Perinteiset jouluruoat syömme suvun kanssa aattona, mutta jo joulupäivänä siirrymme sitten jo enemmän omanlaiseemme ruokaan. Viime vuonna kokkaamamme Jamie Oliverin paahdetut perunat ja saman herran kalkkuna Wellington jatkavat tänäkin vuonna. Lisäksi mukaan pääsee muutama kasvisruoka, joista lisää myöhemmin. Joulu on niin herkullista aikaa!





lauantai 20. joulukuuta 2014

Fleur de sel toffee

Joskus sitä voi nauttia uskomattoman paljon yksinkertaisista asioista, pulkkamäestä, kun sitä lunta on viimeinkin tullut. Bussimatkasta, kun seuraa lapsen intoa niinkin arkipäiväiseen asiaan kuin "linkillä" matkustamiseen. Sitä valoa kasvoilla, kun lapsi katsoo teatterissa esitystä. (Neiti muuten kertoi minulle ennen teatteria, että hänestä tulee matematiikan opettaja, esityksen jälkeen kuulemma näyttelijä.) Joskus sitä on hyvä unohtaa joulutouhotus sekä muut kiireet (ja niitä on ollut ja paljon) ja vaihtaa vapaalle. Kävellä illalla kaupungissa katselemassa jouluvaloja, nauttia vuodenajan tunnelmasta, pienestä lumisateesta ja lämpimästä kaakaosta. Stressin häätämistä parhaimmillaan.


Blogiani pidempään seuranneet ovat saattaneet huomata, että olen toffeefriikki. Viime vuonna julkaisen ihanan toffeeohjeen, nyt se hyppää vielä askeleen eteenpäin kohti täydellisyyttä. Jopa makeakriittinen mieheni pitää tästä toffeesta.

Fleur de sel toffee

110 g voita
1 dl maitoa
1,25 dl vispikermaa
150 g glukoosissiirappia
250 g sokeria
50 g fariinisokeria
ripaus suolaa
---
3 tl vaniljauutetta, ei pakollinen
---
Fleur de sel suolaa maun mukaan

Mittaa vähintään kolmen litran kattilaan voista suolaripaukseen ainekset. Keitä hitaasti lämpöä nostaen niin kauan, että massan lämpötila on 120 astetta. Sekoita aina välillä, loppuvaiheessa varsinkin kannattaa sekoittaa usein tai koko ajan ettei massa pala pohjaan.

Kun lämpötila on saavutettu, ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon vaniljauute tosi varovasti. Se kuohauttaa toffeeta. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. (n. 15 cm x 25 cm)

Kun toffee on vähän aikaa päälle, ripottele päälle Fleur de sel suolaa. Jos sinulla ei ole sitä, voit laittaa vaikka karkeaa merisuolaa, ei se ole niin merkin ja mallin päälle. Paloittele, kun toffee ei ole vielä ihan täysin jähmettynyt.

Säilyy muutaman päivän huoneenlämmössä. Pidempi säilytys jääkaapissa.


tiistai 16. joulukuuta 2014

Pipareita (maidoton, munaton) sekä allergisten jouluasetelmia

Joulun odotus näkyy meillä koko ajan entistä enemmän. Neidin kanssa on jo leivottu hänelle sopivia pipareita. Olemme tehneet allergisten huusholliin sopivia kukka-asetelmia. Kaikki on sujunut enemmän tai vähemmän hyvin, vaikka koko ajan ei siltä tunnukaan. Joulun odotus kasvattaa vanhempien hermoja mittavissa määrin.

Jokainen lapsen "hankkimista" harkitseva ihminen pitäisi laittaa lapsiperheeseen pariksi viikoksi ennen joulua ihan koko ajaksi asumaan ja kauppareissuille mukaan. Mieli saattaisi muuttua, tai sitten ei.

Joulun odotus on koko ajan Neidin olemuksessa läsnä. Meillä on jo satoja, ellei tuhansia kertoja laskettu päivät ja yöt jouluun. Joulukalenteri on hänestä ihan nurinkurinen. Pitäisi laskea kuinka monta päivää on jäljellä, ei sitä monesko joulukuun päivä on, kun sehän nyt on ihan selvää. Joka päivä lasketaan ne jäljellä olevat luukut ja moneen kertaan.

Muutenkin joulun odotus on vertaansa vailla, itsellä ei moista intoa enää ole, vaikka joulusta tykkäänkin. Täytyykin tunnustaa, että ihan vain Neidin toivomuksesta suostuin kasaamaan tekokuusen eilen, uskokoon ken tahtoo. (Kuka muuten on suunnitellut ne karmeat kuusenjalat, jotka pitää kasata itse? Hirveitä härpäkkeitä.) Jotain hyötyä allergioistakin, tekokuusen voi laittaa huoletta pystyyn hyvissä ajoin ilman pelkoa isommasta neulassadosta.

Kuusen kasaaminen ja koristelu olikin varsinainen operaatio. Sanoin Neidille etten suostu tekemään mitään sen eteen ennen kuin on siivottu. Jostain syystä Neiti tajusi koko homman ihan väärin. Hän kuskasi leluja omasta huoneestaan olohuoneeseen, jota yritin epätoivoisesti siivota. Ehei tyttökulta, kuusi tulee olohuoneeseen, ei sinun tupaasi. Lopulta kun käytin kaikki tonttukonstit, (Ei muuten toimi Neidillä. Hän menee ikkunasta katsomaan ja sanoo, että ei täällä mitään tonttuja ole.) uhkailut, kiristämiset ja lahjonnat, niin saimme kaikki paikat kuurattua. Siinä kohtaa olin jo aivan tattismorohei, mutta kun se kuusi oli luvattu, niin oli pakko jatkaa.

Kuusen kanssa meinasi epätoivo iskeä. Se jalka, ihan oikeasti, miksi? Ensi vuodeksi ostan uuden ja paremman kuusen, on siippa siitä mitä mieltä tahansa. Ensimmäiseksi tarkistan jalan, sitten vasta muut ominaisuudet, kuten hintalapun. Kun Neiti oli miljoonatta kertaa kysynyt, että osaatko äiti, joko on valmista ja kannustanutkin vielä - Hyvä äiti, olet reipas, äiti. - sain sen kuusen pystyyn. Ihan vain huomatakseni, että eilen kuusenkoristeita valitessani olin unohtanut ottaa kuusenvalot kultaisten köynnösten laatikosta. (Jep...9 laatikollista koristeita, lajiteltuna väreittäin. Joulupöffeli tai jotain.) Kuvista varmaan näette miksi kultaiset koristeet jäivät tänä vuonna laatikkoon.

Ei muuta kuin takaisin varastoon kaivelemaan valot. Neiti oli jo ihan täysin kärsivällisyytensä rajoilla. Sitten sitä koeteltiinkin kunnolla. Minä kun en hyväksynyt sitä, että jokainen koriste jäi puoleen väliin tai sen alle kuusta. Ja kaiken lisäksi kehtasin haluta laittaa ensin valot, sitten köynnökset ja lopulta vasta Neidin jumaloimat pallot ja kristallit. Lopputuloksena ihan ok kuusi, kunhan keksin oikean taktiikan. En laittanut yksin koristetta, vaan ehdotin Neidille oksia joihin koristeita saa laittaa ja hän niistä ihme kyllä valitsi oikeat, pienellä vaivihkaisella opastuksella. Tuota taitoa olenkin harjoitellut jo kauan mieheni kanssa. Jotain olen tehnyt kummankin kanssa oikein, sillä sekä Neiti ja Isi olivat sitä mieltä, että meidän on löydettävä turkooseja ja vedenvärisiä palloja kuuseen. Kuulostaapa tosi helpolta tehtävältä!

Huomenna pitäisi tehdä piparitaikina, jotta voisi tehdä talon. Pitäisi varmaan olla fiksu ja tehdä taikina yksin tai muuten joku pikku tyttönen kysyy koko illan ja varmasti yönkin, joko leivotaan. Vielä fiksumpi olisin, kun leipoisinkin sen itse ja ottaisin Neidin mukaan vasta koristeluihin. Mutta kun on varustettu minun järjelläni, otan Neidin alusta asti mukaan ja kehitän hermojani uusiin ulottuvuuksiin. Uusista ulottuvuuksista vielä sen verran, että tiesittekö joulupukin asuvan Porissa? Neiti katseli viime joululta valokuvia ja uskoo nyt joulupukin asuvan Porissa. Niin että terkkuja vaan Porin kummisedälle, joka viime jouluna esiintyi pukkina!


Jospa pääsisin viimeinkin asiaan "tuulettamisen" jälkeen. Nämä piparit on helppo valmistaa munattomiksi ja maidottomiksi. Taikinaa on hyvä käsitellä ja samasta taikinasta pystyy tekemään niin piparkakkutalon kuin tavalliset piparitkin.

Piparkakut (munaton, maidoton)

1,5 dl siirappia
1,5 dl maitoa, myös soijamaito sopii
2,5 dl sokeria
1 tl kanelia
0,5-1 tl neilikkaa
0,5 tl inkivääriä
0,25 tl pomeranssinkuorta (voi jättää poiskin)
100 g maidotonta margariinia tai voita
7,5-8 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

Mittaa kattilaan siirappi, maito, sokeri ja mausteet. Lisää joukkoon margariini. Sekoita yhteen jauhot, leivinjauhe ja sooda. Lisää jäähtyneeseen seokseen hyvin sekoittaen. Peitä taikina ja anna levätä yön yli jääkaapissa. 

Leivo seuraavana päivänä pipareiksi ja paista ne 200 asteessa 5-7 minuuttia, piparien koosta riippuen. Käytä leivonnassa apuna jauhoja. 

Aina kannattaa paistaa muutama koepipari, jotta näet paljonko ne leviävät ja tarviiko jauhoja lisätä. Jos teet piparkakkutalon, kannattaa jauhoja käyttää pikkuisen reilu 8 dl. (Reseptin runko löytyi Yhteishyvän sivuilta.)

Kukka-asetelmat

Kun nyt olen tällainen istutus- ja kylvöintoilija, minun oli pakko saada jo vähäsen upottaa sormia multaan. Tuloksena on monelle allergikolle sopivia asetelmia. Tosin pitää ottaa huomioon, että maali voi olla allergikolle huono maalausvaiheessa, sekä välttämättä kaikki eivät kestä huonesypressiä. Valitse lajit allergikolle sopiviksi. Meille sopivat nämä näkyvät lajit. 

Maalasin hopeisella koristesuihkeella mehitähden sekä kävyt. Lisäksi käsittelin huonesypressin lumisprayllä (myydään myös valmiina).  Korin pohjalla on soraa salaojituksena, sitten multaa, istutus ja koristekiveä. Viherlandiasta löytyi hauskasti käsitelty kaktus. Metallilangalla reunustetusta koristenauhasta pyörittelin rusetin vielä somistamaan asetelmaa. 

Asetelma on nyt valmis ja tuunattu meidän väreihin sopivaksi.

Pienillä hopearakeilla saa tunnelmaa soran joukkoon.

Hopealla koristesprayllä suihkutettuja omenapuun ja koivun oksia. Joulupalloja, kristalleja sekä maljakon pohjalle koristehiekkaa. Kiva kuusenkorvike tai ihan vaan koristeasetelma.

Niin, näitä minä olen sitten väsännyt. Toivottavasti tänään maltan jo mennä keittiön puolelle enemmän.









sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Karpalo-valkosuklaakakku

En ole ehtinyt edes kirjoittamaan blogiin, vaikka materiaalia olisi valmiina. Olen ollut niin siivousvimman ja koristeluinnon vallassa. Mikä ihme moneen menee ennen joulua? Sitä pitää kaapitkin siivota ja järjestää. Eikä kukaan edes kurki kaappeihin jouluna. Eilen innostuin järjestelemään kirjahyllyä. Taas kerran lupasin itselleni, että opettelen käyttämään kirjastoa tehokkaammin. Tänään suunnittelen tekeväni karkkeja, ans kattoo, antaako siivousinto peräksi. Mutta kerrotaanpa kakusta vähän lisää.

Karpalo sopii ihanasti valkosuklaan kaveriksi. Tässä kakussa on hyvä tasapaino kirpeän karpalon ja makean valkosuklaan välillä. Mousse on hyvin ilmavaa ja pehmeää. Se pysyy juuri ja juuri kasassa leikkaamisen ajan. Liivatetta ei ole käytetty liikaa. Kakku vaikuttaa monimutkaiselta, mutta on kuitenkin hieman leiponeelle helpohko. Kakun pystyy helposti muuntamaan gluteenittomaksi. Ohje tähän postauksen loppupuolella. 

Tämä herkku oli hyvin pidetty Neidin synttäreillä. Kuljetustappioita kakku kärsi hieman, se oli vähäsen siistimpi ennen 250 kilometrin matkaa. Siihen nähden olen hyvin tyytyväinen kakun ulkonäköön. 

Karpalososetta ja pâte à bombe -pohjaa tulee vähän ekstraa, mutta ne säilyvät viikonkin jääkaapissa. Niitä voi käyttää mousseissa ja jäädykkeissä. 

Karpalosose

250 g karpaloita
2,5 dl vettä
2,5 dl sokeria

Mittaa ainekset kattilaan. Kiehauta ja vähennä lämpöä, anna seoksen hiljakselleen kiehua niin kauan, että nestettä on vielä vähäsen jäljellä. Soseuta varovasti sauvasekoittimella. Jäähdytä.

Pohja 

4 isoa kananmunaa
125 g sokeria
125 g erikoisvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl voisulaa (ei liian kuumaa)

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota 24 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka. Sekoita yhteen jauhot ja leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaaleaksi vaahdoksi. Kun valutat vatkaimesta vaahtoa, pitää valutuskuvion jäädä hetkeksi näkyviin. Nostele varoen taikinaan jauhot ja voisula. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 20-35 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. (En muistanut kirjoittaa paistoaikaa ylös ja unohdin sen.) Jäähdytä. Leikkaa ennen kasaamista 2-3 osaan.

Pâte à bombe

225 g sokeria
55 g glukoosisiirappia
110 g vettä
85 g keltuaisia

Mittaa sokeri, siirappi ja vesi kattilaan. Kiehauta kunnes seoksen lämpötila on 115 astetta. Vatkaa samaan aikaan keltuaiset vaaleaksi vaahdoksi. Kun sokeriseos on saavuttanut lämpötilansa, kaada se ohuena norona keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista niin kauan, että seos on jäähtynyt. Prosessia voi nopeuttaa kietomalla kylmällä vedellä kastellun pyyheen kulhon ympärille. (Helpointa ja ennen kaikkea turvallisinta valmistus on yleiskoneella.)

Karpalovaahto

60 g pâte à bombe
2-2,5 liivatelehteä + tilkka kiehuvaa vettä
100 g karpalososetta
2,5 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljauutetta 

Liota liivatteita kylmässä vedessä 5 minuuttia. Vatkaa kerma, sokeri ja vanilja vaahdoksi. Vatkaa pâte à bombe ja karpaloseos hyvin sekaisin. Purista liivatteista liotusvesi pois. Liota liivatteet pieneen tilkkaan kiehuvaa vettä. Vatkaa karpaloseoksen joukkoon ohuena norona koko ajan vatkaten. Vatkaa lopuksi kermavaahto joukkoon. Anna pienen hetken hyytyä jääkaapissa. Ei liian kauaa, että pystyt vielä kaatamaan moussen kakkupohjan päälle. 

Jos karpalososeesi on kovin löysää, käytä 2,5 liivatelehteä. 

Valkosuklaavaahto

1,5 dl vispikermaa
75 g valkosuklaata
1 liivatelehti + tilkka kiehuvaa vettä

Liota liivate kylmässä vedessä. Sulata valkosuklaa joko vesihauteessa tai mikrossa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää siihen vatkaten valkosuklaa. Lopuksi liivate kiehuvaan vesitilkkaan liotettuna. Kaada liivate joukkoon ohuena norona koko ajan vatkaten. 

Kostutus ja kasaus

1 dl vettä
1 rkl Cointreau-likööriä

Sekoita yhteen. Käytä kostutukseen. Tarkoitus ei ole käyttää koko määrää, vaan kostutus on kevyt.

Leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan. Siisteimmän lopputuloksen saa, kun pistää jokaisen moussekerroksen väliin yhden pohjalevyn. Pese irtopohjavuoan rengasosa. Aseta se tarjoilulautaselle.

Alimmaiseksi pohjalevy irtopohjavuoan sisään, kostuta pullasudilla kevyesti. Kaada päälle kerros karpalomoussea (vähän reilu puolet). Asettele karpalon puolikkaita koristeeksi halutessasi. Laita seuraava kakkupohjalevy päälle. Sitten kostutus taas. Painele kevyesti ja tasaisesti. Sitten valkosuklaamousse. Kakkupohjalevy, kostutus ja loput karpalovaahdosta. Laita jääkaappiin yön yli hyytymään. Pidä pieni hetki kuumaa pyyhettä vuoanreunojen ympärillä. Irroita tarvittaessa veitsellä auttaen. Koristele karpaloilla ja halutessasi valkosuklaakuvioilla. 

Itse leikkasin ajatuksissani kakkupohjan vain kahteen osaan. Kolmeen osaan leikattuna tulos olisi ollut siistimpi. Seuraavalla kerralla muistan varmasti tämän. 

Huom! Kakusta saa gluteenittoman käyttämällä perunajauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta kakkupohjassa. Glukoosisiirappi käy Dansukkerin mukaan keliaakikolle. Kysy keliaakikolta itseltään asian varmistukseksi.

Muistakaa nautiskella jouluvalmisteluista! Nyt on se hetki joulusta, mistä nautin eniten. Kaikki koristelut, siivoukset, kokkailut ja leipomiset, ihanaa joulunalusaikaa!






perjantai 12. joulukuuta 2014

Joululimppu

Kunnollinen joululimppu on hyvin tärkeä asia meille. Jouluyönä lapsen nukkuessa yks sun toinen käy tekemässä kinkkuleivän tai kaksi. Limppua, kinkkua ja sinappia, siitä on santsiruoka tehty jouluyönä. Joulupäivänä onkin sitten jo toiset herkut, mutta niistä lisää myöhemmin.


2 isoa limppua

6 dl piimää, tarvittaessa laktoositonta
2 dl fariinisokeria
1,5 dl siirappia
1 rkl fenkolin siemeniä murskattuna (enemmänkin, jos olet fenkolin ystävä)
2 tl suolaa
50 g margariinia tai voita sulatettuna
1 pss kuivahiivaa tai vastaava määrä tuorehiivaa
1,5 dl vettä (kädenlämpöistä)
500 g ruisjauhoja
600 g vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan piimä, sokeri, siirappi, fenkolin siemenet ja suola. Kuumenna miedolla lämmöllä sekoitellen niin kauan, että sokeri liukenee. Lisää joukkoon sula rasva. 

Anna jäähtyä, jos seoksesta tuli kuumempaa kuin kädenlämpöinen. Kun seos on 42-asteista (kuivahiiva) tai 37 asteista (tuorehiiva), lisää joukkoon veteen sekoitettu hiiva. Lisää joukkoon jauhot ja vaivaa huolellisesti taikinaksi. Koneella 6-8 minuuttia, käsin 12-15 minuuttia. Peitä kulho leivinliinalla ja anna nousta kaksi, jopa kolme tuntia.

Jauhota leivinpöytä ja kumoa taikina siihen. Vaivaa sitä vähäsen ja jaa se sitten kahtia. Muotoile leivät pyöreiksi ja laita pellille. Peitä leivinliinalla ja anna nousta kaksinkertaisiksi, tunnin verran ainakin. 

Paista 175 asteessa 45-55 minuuttia tai kunnes leivät ovat kypsiä. Sekoita yhteen 0,5 dl siirappia ja 0,5 dl vettä. Voitele heti paiston jälkeen siirappivedellä kahdesti. Anna jäähtyä rauhassa.

Huom! Katso maidottoman limpun valmistuohje postauksen loppupuolelta.

Hieman liian lämpimänä leikattu siivu saattaa näyttää tältä. Mutta kuka pystyy olemaan maistamatta uunituoretta leipää?

Limput ovat isoja. Ne täyttävät meidän 60 cm leveän uunipellin hyvin tehokkaasti.

Maidottoman limpun voi valmistaa myös veteen. Silloin kannattaa kiehauttaa vesi, siirappi, fariinisokeri, fenkoli ja suola. Lisää sitten maidoton margariini sulamaan kuumaan vesiseokseen. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva ja ruisjauhot. Peitä leivinliinalla ja anna olla vedottomassa paikassa noin 6-8 tuntia. Vaivaa sitten joukkoon vehnäjauhot ja nostata liinalla peitettynä pari tuntia. Jatka sitten leipomista ylemmän ohjeen mukaan. Paistaminen myös samoin. Limpun maku ei ole ihan sama, vaan siitä tulee vähän "maltaisempi". 



keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulun ruokalahjat

Meillä erilaiset ruokalahjat ovat todella suosittuja ja toivottuja. Laitan tähän postaukseen muutaman uuden ohjeen sekä kasan linkkejä sopiviin joulun ruokalahjoihin.


Erilaiset melkein valmiit leivontaseokset ovat hauskoja. Ne on kiva kasata kerroksittain purkkiin. Purkista tulee helposti varsin näyttävän näköinen, varsinkin isolla rusetilla somistettuna. Sitten vaan taiteilee kauniin ohjeen purkin kylkiin ja antaa lahjaksi. Helppoa ja aika edullistakin, jos valitsee edullisempia sattumia. Kannattaa muistaa fariinisokerin kovettumistaipumus, purkkia ei kannata tehdä liian aikaisin. Vaihtoehtoisesti voi laittaa fariinisokerin tilalle luomuruokosokeria. Väri ei ole yhtä hyvä, mutta se ei kovetu niin kuin fariinisokeri.

Jouluiset cookiet

3 dl jauhoja
1 tl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2,5 dl kaurahiutaleita
1 pss toffeepaloja (Dr. Oetker tai jotain sinne päin, leivontahyllystä kaupoissa)
1,5 dl kuivattuja karpaloita
1 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
1 dl pähkinärouhetta

Pese hyvin litran vetoinen purkki. Sekoita yhteen jauhot, kaneli, leivinjauhe ja ruokasooda. Laita se ensimmäisenä purkin pohjalle. Kasaa sitten järjestyksessä loput aineet. Sulje purkki ja koristele.

Purkkiin liitettävä valmistusohje:

110 g voita tai margariinia huoneenlämpöisenä
2 keskikokoista kananmuna
1 tl vaniljauutetta

Kaada purkin sisältö isoon kulhoon. Lisää joukkoon rasva ja kananmunat sekä vanilja. Sekoita käsin taikinaksi. Pyörittele saksanpähkinän kokoisiksi palloiksi. Laita leivinpaperoidulle pellille, jätä leviämisvara. Paista 12-14 minuuttia 180 asteessa.

Tässä näkyy kauniit kerrokset.  

Huom. Älä katso tästä purkista valmistusohjetta. Ajatuksissani kirjoitin sen väärin. Oikea kananmunamäärä on kaksi keskikokoista kananmunaa.


Olen ihan varma, että me emme ole ainoita Sriracha-riippuvaisia Suomessa. Tällä suolalla saa pienen Sriracha-säväyksen esimerkiksi maustamattomiin kanansiipiin.

Sriracha-suola

1 dl karkeaa merisuolaa
0,2 dl Srirachaa

Sekoita suola ja Sriracha hyvin yhteen. Levitä ohueksi kerrokseksi leivinpaperoidulle uunipellille. Kuivaa 100-asteisessa uunissa niin kauan, että suola on kuivaa. Jauha sitten morttelissa hienoksi. Purkita. Säilyy huoneenlämmössä kuukauden ajan jääkaapissa.

Tänä vuonna olen tehnyt monenmoisia glögejä. Yksi suosikeistani on tämä appelsiininen versio. Kunhan siirappi on valmista, glögin teko on helppoa. Eikä se siirapinkaan valmistus kovin monimutkaista ole.

Appelsiiniglögi-siirappi

2 appelsiinia pestynä ja puolitettuna
1 litra vettä
250 g sokeria
1 kanelitanko
4-5 roseepippuria
5 kokonaista neilikkaa

Mittaa ainekset kattilaan. Kiehauta ja laske lämpöä. Anna hautua 20 minuuttia miedolla lämmöllä, sekoita välillä. Sammuta levy ja anna jäähtyä. Siivilöi ja pullota desinfioituihin pulloihin. Siirappi säilyy kaksi kuukautta.

Tarjoilu: 1 plo punaviiniä tai siideriä (7,5 dl) ja 4 dl glögisiirappia. Mittaa ainekset kattilan ja lämmitä glögi kuumaksi, älä keitä.

Tässä ainekset kattilaan mitattuna. Sekoittele aina välillä, jotta sokeri liukenee.

Tässä vielä aiemmin julkaistuja lahjaksi sopivia juttuja:
Suklaalevite on monikäyttöinen keksien täyttämisestä paahtoleivän päälliseen. Todella helppo valmistaa!

Suklaapäärynähillo on vähän erilainen hillo. Suklaa tekee siitä niin täyteläistä. Ihanaa kakun välissä.

Suklaatoffeekonvehdit - Kolme satsia on jo tullut tehtyä jouluksi, niin hyviä!

Marmeladia, suklaakonvehteja ja -suklaatoffeeta - tässä postauksessa on perusteelliset ohjeet muutaman joulukarkin valmistamiseen.


Viikunahillo sopii mitä erinomaisemmin juustotarjottimelle tai joululahjaksi juuston ystäville.

Vaniljauute - Leivontaihmisen parhaita kavereita. Tällä tulee paras vaniljanmaku sitten vaniljatangon jälkeen.

Puolukka-punasipulihillo - Pihvi, hampurilaiset ja riista rakastavat tätä raikasta hilloa.

Sitten vielä lopuksi. Tällaisia joulucookieista tulee:


Cookieita valmistuu noin 30 kappaletta. Riippuen siitä kuinka isoja teet niistä. Muista myös, että voit vallan mainiosti vaihtaa sattumat mieleisiisi. Cookieista voi tehdä myös maidottomia. Toffeepalojen sijaan tummaa, maidotonta suklaarouhetta ja valmistaessa pitää käyttää maidotonta margariinia.



Taco-kanarulla

Lapsi on äidilleen näemmä lapsi, vaikka lapsi lähentelee keski-ikää. (Saanen huomattaa, että keski-ikä alkaa nykyään myöhemmin kuin aiemmin....