maanantai 3. marraskuuta 2014

Vaivaamaton pannupizza

Usein käytän hiivataikinoissa tekniikkaa, jossa taikinaa vaivataan pitkään ja hartaasti, koskien myös pizzapohjia. Nyt minulla ei ollut aikaa tehdä alkutaikinoita ynnä muita virityksiä. Pötyä piti saada pöytään nopeahkosti ja helposti. Tästä tulikin tosi hyvää pannupizzaa. Pohja on pehmeä ja reunoilta rapea. Kolmessa erässä tehtävä kohotus toimii ja pizzasta saa vähällä vaivalla herkullista.


Helppo pizzapohja
n. 30 cm halkaisijaltaan

3 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
2 tl kuivahiivaa
100 g durum-jauhoja
300 g erikoisvehnäjauhoja
1 tl suolaa

Mittaa ainekset kulhoon ja sekoita käsin taikinaksi. Anna nousta leivinliinalla peitettynä puoli tuntia.

Kaada taikina voideltuun vuokaan. Peitä ja anna nousta vartin verran.

Taputtele sen jälkeen taikina vuoan pohjalle ja peitä jälleen ja nostata puoli tuntia. (Kannattaa valita tarpeeksi suuri vuoka ettei joudu vaihtamaan sitä niinkuin minä.)

Täytä sitten pizza haluamillasi täytteillä ja paista 225 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Tässä täytteenä on pinaattia, punasipulia, fetaa, vähän tavallista juustoa sekä tietenkin hyvää tomaattikastiketta.

Sitten vaan herkuttelemaan!





Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...