perjantai 5. syyskuuta 2014

Juustokakkupalat Daim-kastikkeella

Juustokakusta on kiva tehdä leivosmainen. Sellainen, jonka saa valmiina paloina tarjolle ja joka helpompi pakastaa sekä on muutenkin mukavampi käsiteltävä. Juustokakkuun on helppo muuttaa makua pelkällä päällyksellä. Joskus laitan marjoja, joskus jotain ihan muuta. Daim-kastike oli ihanaa. Vielä ihanampaa se oli vaniljajäätelön ja puolukoiden kera. Uusi herkku herkutusiltoihin. Tiedättehän herkutusillan? Sellainen, kun tekee mieli jotain hyvää ja vaikka kuinka taistelet vastaan, on pakko sitten iltakymmeneltä mennä pakastimelle ja kaivaa sieltä esiin jotain tosi hyvää, kuten jäätelöä tai vaikka juustokakkupalanen. Nämä palat kun sopivat oikein hyvin pakastettaviksikin.


Pohja

10 Digestivekeksiä (McVities)
0,5 dl mantelijauhetta
ripaus kanelia
0,75-1 dl juoksevaa margariinia/sulatettua voita

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Laita leivinpaperi 24 cm x 24 cm kokoisen vuoan pohjalle ja reunoille. Vuoraa se ulkopuolelta foliolla, 1 kerros vahvaa tai 2 kerrosta normaalinvahvuista foliota. (Vuokaa ei tarvitse vuorata, jos se ei ole irtopohjavuoka.)

Murskaa keksit esimerkiksi tehosekoittimessa. Lisää joukkoon manteli ja kaneli. Sekoita ja lisää vielä rasvaa niin paljon, että saat kosteaa hiekkaa muistuttavan seoksen. Taputtele se vuoan pohjalle. Paista uunissa 8 minuuttia. Nosta pois ja anna jäähtyä täytteen valmistamisen ajan. Laita uuniin syvä uunipelti, johon kaadat noin 1,5 - 2 cm kerroksen vettä. Juustokakku paistetaan vesihauteessa.

Täyte

400 g tuorejuustoa
sokeria maun mukaan
3 isoa kananmunaa
0,5 dl creme fraichea
2 rkl vaniljauutetta

Sekoita juusto notkeaksi. Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada pohjan päälle. Nosta vuoka varovasti uunipellille, jossa on vettä. Paista noin 40-60 minuuttia tai kunnes se on kypsä. Eli massan pitää olla asettunut, mutta vielä pehmeä keskeltä. Sammuta uuni ja avaa luukku puolilleen, mutta anna kakun jäähtyä siellä hetki. Ota se sitten pois ja nosta varoen vesihauteesta. 

Kastike

3 pientä Daimia
1 rkl glukoosisiirappia
1,5-2 dl kermaa
1 rkl voita

Rouhi Daimit pieneksi. Mittaa ainekset kattilaan ja keitä sekoitellen niin kauan, että Daimit sulavat. Anna jäähtyä hetki  ja tarkista sitten kastikkeen vahvuus. Lisää kermaa tarvittaessa ja kiehauta uudelleen. Kun vahvuus on mieluisa, kaada kastike kakun päälle. Tasoittele tarvittaessa. Anna kakun jäähtyä ensin huoneenlämmössä, sitten jääkaapissa. Paloittele halutessasi jo vuoassa tai nosta pois leivinpaperin kanssa ja paloittele sitten.

Miksi paistan juustokakut vesihauteessa?

Siihen on monta syytä. Ensinnäkin juustokakun rakenteesta tulee parempi. Lisäksi väri jää yleensä vaaleammaksi ja kauniimmaksi. Tärkein syy on se, että juustokakku ei halkeile, kun se kypsyy lempeästi vesihauteessa.

Jos ei halua käyttää vesihaudetta, voi kokeilla myös seuraavaa kikkaa. Laita uuniin pellille vettä ja ritilä sen päälle. Paista kakku ritilällä. Sammuta uuni, kun kakku on juuri ja juuri kypsä. Älä avaa luukkua vielä puoleen tuntiin. Avaa sen jälkeen luukku raolleen ja anna  kakun jäähtyä vielä lisää. Nosta se sitten vasta pois, kun se on melkein huoneenlämpöinen.




Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...