perjantai 18. huhtikuuta 2014

Mignon-kääretorttu

Pääsiäisen herkkuihin kuuluu ehdottomasti Mignon-munat. Nyt halusin valmistaa niistä jotain. Lukiessani ruotsalaista Hembakat -lehteä, sain idean. Lehdessä oli tehty kääretorttupohjaan hauskoja koristekuvioita. Käytin omia ideoita täytteeseen ja koristeen väriin. Aika näyttävää (ja herkullista!) jälkeä saa aikaan helpohkolla tavalla.


Koristekuvio

1 valkuainen
20 g kaakaojauhetta
20 g vehnäjauhoja
30 g sokeria
30 g huoneenlämpöistä margariinia tai voita

Laita tässä kohtaa uuni lämpenemään 250 asteeseen. Sekoita ainekset yhteen niin ettei massassa ole enää paakkuja. Laita pursotinpussiin pieni pyöreä tylla ja lusikoi massa pussiin. (Leivin- tai voipaperista taiteltu pussi ajaa myös asian.) Pursota leivinpaperoidulle pellille haluamiasi koristekuvioita. Nosta pelti jääkaappiin kääretorttutaikinan valmistamisen ajaksi. Jäähdyttäminen on tärkeää, jotta kuviot pysyvät aloillaan taikinaa päälle levittäessä.


Kääretorttu

3 isoa munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Yhdistä vehnäjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Nostele jauhoseos varoen joukkoon. Ota pelti pois jääkaapista ja kaada taikina koristekuvion päälle, levitä lastalla varovasti tasaiseksi. Paista noin 5 minuuttia uunissa. Anna jäähtyä niin, että pystyt käsittelemään pohjaa. Kääri pohja varovasti hetkeksi löysälle rullalle halkeilun välttämiseksi. (Itse en muistanut tätä kikkaa käyttää ja käärimisestä tuli tahtojen taistelu.)

Avaa rulla ja kumoa sitten kääretorttupohja puhtaalle leivinpaperille. Irrota sitten leivinpaperi varoen. Voit pyyhiä leivinpaperia kylmään veteen kostutetulla liinalla, jos se ei tahdo irrota kauniisti. Anna jäähtyä.

Täyte

1+2 dl vispikermaa
50 g tummaa, ei makeaa suklaata rouhittuna
2 Mignon muna kuorittuna ja rouhittuna

Kiehauta 1 dl vispikermaa, lisää joukkoon rouhittu suklaa ja mignon sulamaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon vielä 2 dl kylmää vispikermaa ja nosta jääkaapiin jäähtymään jääkaappikylmäksi. Kun suklaakerma on jäähtynyt, vatkaa se kuohkeaksi vaahdoksi. Älä vatkaa liian pitkään ettei kerma juoksetu.

Levitä suklaakermavaahto pohjan "nurjalle" puolelle ja rullaa kääretortuksi. Varo edelleen sitä halkeilua. Kääri leivinpaperin/voipaperin sisään ja laita jääkaappiin jähmettymään. Tarjoile kylmänä.

Voit myös koristella kääretortun kermapursotuksilla ja Mignon-rouheella.


Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...