tiistai 18. helmikuuta 2014

Sämpylöitä ja paahtoleipää

Paahtoleivät ja hampurilaissämpylät voivat olla muutakin kuin pelkkää vaaleaa vehnää. Ruisrouhe, spelttihiutaleet sekä täysjyväjauhot tuovat ulkonäköön kaunista väriä ja makuun ihanaa rouheutta, pikkuisen pähkinäistä aromia. Kaiken lisäksi saa hyvän omantunnon vähäsen terveellisemmästä aamupalasta tai hampurilaisateriasta. 

3 dl vettä
1/2 pussia kuivahiivaa
5,5-6 dl erikoisvehnäjauhoja

3 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,5 dl ruisrouhetta
1 dl spelttihiutaleita
1 rkl hunajaa 
1 muna
1,5 tl suolaa 
0,5 dl rypsiöljyä


Mittaa kaikki ainekset jonkun koneen (yleis/leipä/monitoimi) kulhoon ja anna koneen vaivata taikinaa 10 minuuttia. Jos taikina on todella löysää, lisää vielä jauhoja. Taikina saisi kuitenkin jäädä vähän pehmeämmäksi. Jos teet käsin, vaivaa 20 minuuttia. Kohota taikinaa puoli tuntia leivinliinan alla. 

Leivo joko paahtoleiviksi tai sämpylöiksi jauhoja apuna käyttäen. Jos teet paahtoleipiä, voitele kaksi leipävuokaa ja laita leivät niihin kohoamaan. Nostata sämpylöitä puolisen tuntia, paahtoleipiä vartin pidempään. Muista peittää leivinliinalla taikinan kohoamisen ajaksi. 

Voitele kohoamisen jälkeen kananmunalla ja ripottele päälle esimerkiksi seesaminsiemeniä. Paista leivät alla olevien ohjeiden mukaan.

Paahtoleivät:

Paistoaika 200 asteessa noin 35 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä eli kumisevat pohjasta. Anna jäähtyä hetki vuoassa, laita jäähtymään loppuun ritilälle leivinliinalla peitettynä. 

Sämpylät:

Paista 210 asteisessa uunissa kypsiksi noin 15-30 minuuttia. Paistoaika riippuu todella paljon sämpylän koosta. Kun sämpylä kumisee pohjasta, on se kypsä.


Muistathan, että jos pakastat hiivataikinaleipiä, pakasta ne heti jäähtymisen jälkeen hyvin pakattuina. Näin leivän rakenne ja maku pysyvät myös pakastuksen aikana hyvinä ja leipä on tuoreen veroista sulatettuna.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...