tiistai 28. tammikuuta 2014

Suomen Taidokkain Herkkubloggaaja osa 2 - Hillosokeri

Dansukkerin kutsukilpailu herkkubloggareille on edennyt toiseen vaiheeseen, joka on ruokapöydän hillot, chutneyt ja lisukkeet. Saimme testattavaksi Dansukkerin Hillosokeria. Hyvin tuttu tuote minulle jo entuudestaan. Hillosokerilla olen tehnyt monenmoisia herkkuja suklaa-päärynähillosta rakastettuun vaniljaiseen viikunahilloon. Tällä kertaa haaste osottautui minulle hyvinkin haasteelliseksi. Olin kehitellyt Hillosokerista yhtä sun toista, mutta mikään niistä ei tuntunut siltä millä halusin osallistua. Julkaisen niitä kehitelmiä myöhemmin, varsinkin kun mukana on erittäin herkullisia keksintöjä.


Sitten tein chili-ananashilloa, toista tämän bloggauksen ohjeista. Maistelin sitä ja yhtäkkiä tiesin, missä sitä pitäisi olla: kanahampurilaisessa! Jossain takaraivon kolkalla oli kenties etäinen muisto 80-luvun grillikioskien hampurilaisista ananaksen kera. Sen tajuamisen jälkeen päätin, että uudistetaan nyt sitten tämäkin herkku modernimmaksi ja kevyemmäksi versioksi.


****Varoitus, tieteellistä sisältöä****
Kuvittelin olevani tyytyväinen pelkästään chili-ananashilloon, mutta ei. Lueskelin iltapuhteena Heston Blumenthalin The Big Fat Duck -kirjaa ja mitä minä sitten tajusinkaan hillosokerista. Tai oikeammin hillosokerin ainesosista. Dansukkerin Hillosokerin hyydyttyvä ainesosa on pektiini, jota on luonnostaan kaikissa kasvikunnan tuotteissa. Hillosokerin pektiini saadaan hedelmistä. Pektiini saa aikaiseksi hyytelön (geelin, jos puhutaan reaktiosta tieteellisemmin) sokerin ja hapon avulla lämmön vaikutuksesta, siksi hilloa keitetään vielä jonkin aikaa hillosokerin lisäämisen jälkeen. Noudata annettuja ohjeita, jotta hillon rakenne ja maku pysyvät hyvinä. Liian lyhyt aika ja pektiini ei ehdi toimia, liian pitkä ja pektiinin teho vähenee. Dansukkerin hillosokeri -pussin takana on hyvä ohje perushilloille. Linkin takaa löytyy lisää ohjeita ja ideoita.

Mutta palataanpas asiaan. Pektiini muodostaa siis hyytelön. Tällä hyytelöllä on erinomainen ominaisuus, se sulaa suussa heti ja se vapauttaa nopeasti ihanat aromit herkulliseen makuelämykseen. Sitten se välähti mielessäni, mihin haluan hillosokeria hyödyntää. Barbecue-kastike! Vähällä keittoajalla täyteläisempää ja aromikasta grillikastiketta hampurilaisiin, grilliluihin tai vaikka lihapullien kaveriksi. Usein olen hauduttanut grillikastikkeita kahdesta kolmeen tuntia. Tähän kastikkeeseen riittää puoli tuntia, koska sitä ei tarvitse keittää niin paljoa kokoon. Grillikastikkeeseen tulee joka tapauksessa sokeria, joten tässä lyödään nyt kolme kärpästä yhdellä iskulla. Hillosokerista makua, rakennetta sekä säilyvyyttä. Pikainen tarkistus kaupassa ja kyllä, hillosokerin ainesosia on useissa barbecue-kastikkeissa. Sitten keittiöön soosia kehittelemään.


Koska tavoitteena ei ole tehdä hyytelöä, vaan parantaa kastikkeen rakennetta, Hillosokeria ei tarvita hurjia määriä. Grillikastike on hedelmäinen ja makea, sopii hyvin kanalle sekä porsaalle.

Chili-ananashillo oli minulle puolestaan ihan selvä homma, että sitä teen. Rakastan chiliä ja odotan jo nyt sormet syyhyten tulevaa kasvukautta. Onneksi pian saa laittaa siemenet multaan. Vieroitusoireisiin voi ostaa kaupasta chiliä ja hyvä makupari sille on raikas ananas. Chili-ananashillo on raikasta, hieman tulista (laita chiliä oman maun mukaan!) ja vähäsen makeaa. Taas hyvä pari esimerkiksi kanalle, mutta tosi hyvin sopii katkarapujenkin kanssa.

Chili-ananashillo

700 g ananasta (1 tuore ananas)
chiliä maun mukaan
250 g Dansukkerin Hillosokeria
1,5 dl omenamehua

Kuutioi ananas ja silppua chili. Muista käyttää chilin kanssa suojakäsineitä. Mittaa kattilaan ananas, chili ja omenamehu. Keitä 20 minuuttia. Soseuta vähän sauvasekottimella, jos tarvii. Lisää kattilaan hillosokeri ja keitä 10 minuuttia. Tölkitä puhtaisiin ja desinfioituihin/steriloituihin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa.

Hilloa tulee noin litra.

Hedelmäinen grillikastike

1 rkl öljyä
1 pieni punasipuli silputtuna
2-3 valkosipulin kynttä silputtuna
1-2 chiliä silputtuna
timjamia hyppysellinen
0,5 tl jeeraa (juustokuminaa)
1 tl paprikajauhetta
korianteria ripaus
suolaa ja pippuria maun mukaan
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl Worcesteria (tarkista sopivuus omaan ruokavalioosi, voi jättää pois tarvittaessa)
1 prk persikoita omassa liemessään valutettuna ja kuutioituna
500 g paseerattua tomaattia
0,25-0,5 dl ruokosokerisiirappi (Cane syrap Dansukker)
30 g Dansukkerin hillosokeria
maun mukaan savuaromia, jos haluat


Kuumenna öljy kattilassa kohtalaisella lämmöllä. Kuullota sipulia hetki. Lisää joukkoon valkosipuli ja chili. Kuullota vielä hetki. Lisää joukkoon punaviinietikka ja worcester sekä mausteet, sitten persikat. Hämmennä hetki. Lisää sitten paseerattu tomaatti ja ruokosokerisiirappi. Anna muhia vähäsen kuplien 20 minuuttia. Tarkista maku ja lisää halutessasi esimerkiksi suolaa. Lisää sitten joukkoon hillosokeri (halutessasi myös savuaromi) ja keitä 10 minuuttia lisää. Soseuta sauvasekoittimella. Käytä grilli- tai maustekastikkeena tai dippinä viikon aikana. Säilytä jääkaapissa.  (Grillikastiketta tulee noin 5-7 dl)


Hampurilaisessa on ruisrouheella, täysjyvävehnällä ja spelttihiutaleilla terveellisemmäksi tehty hampurilaissämpylä. Laitan sämpyläohjeen, kunhan olen ehtinyt tekemään niitä vielä toisen kerran. Paistoin broiler-pihvin väliin. Kasasin hampurilaisen näin: sämpylän pohjan päälle grillikastiketta (ketsuppia ei tarvita), salaattia, kurkkua ja sipulia, pihvi, chili-ananashillo ja kansi päälle.


Tässä vielä linkki kisan ensimmäisen vaiheen postaukseen: Joulukarkkitalkoot




Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...