maanantai 29. huhtikuuta 2013

Suklaa-vadelmakakku

Eihän suklaata voi olla yhdessä kakussa liikaa? Suklainen pohja, valkosuklaamoussea ja suklaakuorrutetta, ei se ole liikaa, varsinkin kun siinä on vadelmamoussea lisäksi. Tästä herkusta ei ikinä arvaisi, että se on gluteeniton. Ihan hyvin voi tehdä vieraille vain yhden kakun, jos joku vieraista on keliaakikko.

Hauskaa Vappua kaikille!



Suklaapohja:

50 g voita/margariinia huoneenlämpöisenä
125 g sokeria
2 kananmunaa
25 g riisijauhoja
50 g mantelijauhoa
75 g tummaa suklaata

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita leivinpaperi noin 25 cm x 25 cm tai sopivan kokoiseen irtopohjaan (n. 24 cm halkaisija). Sulata suklaa joko mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon 1 muna kerrallaan ja vatkaa välissä. Lisää sitten suklaa ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää vielä keskenään sekoitetut jauhot ja kääntelee ne taikinan joukkoon. Paista noin 18-25 min. Riippuu taas vuoan koosta paistoaika. Anna jäähtyä.

Kun pohja on jäähtynyt. Kumoa se ja irroita veitsellä auttaen leivinpaperi. Pese paistovuoan reunukset tai käytä hyydykerengasta. Laita pohja tarjoilulautaselle paistopinta lautasta vasten. Laita kakun ympärille tiiviisti rengas/reunat.  Huom! Voit voidella kevyesti reunat neutraalin makuisella ruokaöljyllä.


Vesihauteessa kypsennetty marenki: 

40 g valkuaisia
80 g tomusokeria

Mittaa aineet kuumuutta kestävään kulhoon ja aseta kulho vesikattilan päälle, liesi keskilämmöllä, veden ei tarvitse kiehua täysillä. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes marenki on kiiltävää ja kovaa sekä lämmöltään selvästi sormea kuumempaa (tavoitteena 55 astetta). Näin valkuainen kypsyy ja et tarjoile raakaa kananmunaa vieraille. Ota pois vesihauteesta ja anna jäähtyä välillä vatkaten.


Vadelmamousse:

75 g vadelmaa paseerattuna (lusikalla siivilän läpi hierottua)
30 g tomusokeria
2 dl vispikermaa
50 g marenkia
2 liivatetta + vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paseeraa vadelmat ja vatkaa kerma vaahdoksi. (Voit vatkata tässä kohtaa heti 4 dl kermaa vaahdoksi, niin se on valmiina valkosuklaavaahtoon.) Sekoita tomusokeri ja vadelmat, lisää joukkoon kermavaahto. Kiehauta 1 rkl vettä ja liota liivatteet siihen. Vatkaa liivatteet vadelma-kerman joukkoon. Lopuksi sekoita joukkoon marenki. Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi.


Valkosuklaamousse:

100 g valkosuklaata
50 g marenkia
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
1 liivatelehti + vettä

Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita valkosukla kermavaahtoon. Lisää siihen yhteen ruokalusikalliseen kiehuvaa vettä liotettu liivate. Nostele joukkoon marenki ja kaada vaahto vadelmamoussen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa tunnin verran.


Suklaakuorrutus:

0,75 dl vispikermaa
1 rkl hunajaa
100 g tummaa suklaata rouhittuna
1,5 rkl voita/margariinia huoneenlämpöisenä


Kiehauta kerma ja hunaja. Lisää joukkoon rouhittu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen voi. Sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä hetki ja levitä sitten kakun päälle. Pidä suklaakerros ohuena ettei leikkaaminen ole liian vaikeaa. (Minulla tuli vähän liian paksu tällä kertaa.) Ylimääräisen kuorrutteen voi säilyttää jääkaapissa ja tarjota kuumana vaikka jäätelön päällä.

Anna kakun olla jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita reunat varovasti. Voit kokeilla onko lämpimän pyyheen pitämisestä reunojen ympärillä apua tai auta veitsellä.

 Jos sinulla on tuoreita marjoja, keko niitä kakun päällä olisi piste iin päälle.


Huh, seuraava ohje on takuulla lyhyempi. :)





Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...